Ajoksen tuulivoimalapuisto
Windesol - Tuuli- & aurinkovoima tietosanakirja
|
Aakkosellinen hakemisto sekä kaikki Windesolin luokat |
Sisällysluettelo |
Historia
Tuulivoimapuiston perustaminen alkoi vuonna 1993 jolloin Kemin kaupunki sekä joukko Kemin kotitalouksia ja yrityksiä perustivat Kemin tuulivoimapuisto Oy:n. Kemin kaupunki omistaa osakekannasta 70% ja loput 30% ovat kotitalouksien sekä yritysten hallussa. Energiainvestointi tukea Kemin tuulivoima oy sai 2.4 miljoonaa markkaa tuulivoimalapuiston perustamista varten.
1993 valmistunut osa
Keväällä vuonna 1993 alkoi ensimmäisten kolmen 300kW:n voimalan rakentaminen ja jo elokuun lopulla tuulivoimalat kytkettiin valtakunnan verkkoon.
Tekniset tiedot =
Ajoksen tuulivoimalapuistossa on vuoden 2007 tietojen perusteella 9 tuulivoimalaa, joista 3 vanhinta on 300 kW ja loput 6 tuulivoimalaa 3 MW kokoluokkaa. 2008 vuonna Ajokseen pystytetään vielä kesän aikana 5 kappaletta 3 MW:n tuulivoimalaa.
1993 valmistunut osa
Tuulivoimalapuiston toiminnan aloitti kolme 300 kW:n tuulivoimalaa. Pystytys sekä kytkentä verkkoon on tapahtunut Kemiläisin voimin. Turbiinin generaattorit, vaihteistot sekä mastot ovat kotimaista tekoa.
- Valmistaja Nordtank, Tanska
- Nimellisteho 300 kW
- Maston korkeus 35 metriä
- Roottoreiden halkaisia 31 metriä
- Roottorin paino 5.7 tonnia
- Koko voimalan paino 34 tonnia
- Pyörimisnopeus 33 kierrosta minuutissa
- Roottorin kärjen nopeus lähes 200 kilometriä tunnissa
- Tuotto alkaa neljä metriä sekunnissa tuulella
- Suurin tuotto saadaan 15 metriä sekunnissa tuulella
- Voimala pysähtyy automaattisesti 25 metriä sekunnissa tuulella
- Tehon säätö perustuu sakkaamiseen joka alkaa vaikuttamaan 12-13 metriä sekunnissa tuulilla.
Ympäristö vaikutukset
Näiden tuulivoimaloiden ansiosta ympäristö on säästynyt vuoden 1993 laskelmien mukaan:
- Rikkidioksidi 1 290 kg/vuosi
- Typpioksidit 960 kg/vuosi
- Hiilidioksidi 948 000 kg/vuosi
2005
2005 vuonna tapahtunut tuulivoimalapuiston laajennus sisälsi yhden 3 MW:n tuulivoimalan.
2007 - 2008
Vuosille 2007-2008 siottuva kaksi vaiheinen tuulivoimapuiston laajennus nostaa Ajoksen tuulivoimalapuiston Suomen suurimmaksi tuulivoimalapuistoksi lähes 34 MW:n nimellisteholla.
2007 valmistunut osa
2007 vuonna valmistunut osa sisälsi viisi 3MW:n tuulivoimalaa joista kaksi rakennettiin maalle sekä kolme saarille. Tämä on ensimmäinen vaihe kaksi vaiheisesta tuulivoimalapuiston laajennusprojektista.
2008 valmistuva osa
2008 valmistuva osa tulee sisältämään loput viisi 3MW:n tuulivoimalaa joista 3 pystytetään aallonmurtajalle ja kaksi tekosaarille merelle. Vuonna 2007 aallonmurtaja Ajoksen sataman yhteyteen sekä tekosaaret saatiin tehtyä miltei valmiiksi joten ensimmäiset voimalat päästään varsin nopeasti nostamaan pystyyn jäiden sulattua mereltä. Tämä on toinen ja viimeinen vaihe, kaksi vaiheisesta tuulivoimalapuiston laajennusprojektissa.
Muuta
Ajos on saari ja Kemin kaupunginosa Perämeren pohjoisosassa. Kaupunginosa on tunnettu Veitsiluodon teollisuusalueesta (Stora Enson paperitehtaat) ja Kemin satamasta. Ajoksen saari on myös pientalovaltainen asuinalue.
Ajos kuuluu Hepolan suuralueeseen, johon kuuluvat myös Hepolan ja Rytikarin kaupunginosat. Ajoksen maapinta-ala on noin 11,30 km², väkiluku 399 (2004) ja työpaikkojen lukumäärä 1 587 (2002).
Tärkeimpiä nähtävyyksiä
- Kemin Merimieskirkko, Ajoksen satamassa
- Matkailujäänmurtaja Sampo, Ajoksen satamassa
- Murhaniemen luonnonsuojelualue
- Tuulivoimapuisto, Murhaniemessä
| | Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Windesolia laajentamalla artikkelia. |

