Tuulimittari

Windesol - Tuuli- & aurinkovoima tietosanakirja

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva 1. Kuppianemometri.
Kuva 2. Käsituulimittari.


Sisällysluettelo

Tuulimittari

Tuulimittari (anemometri) on tuulennopeuden mittaamiseen tarkoitettu laite.

Mittarityypit

Yleisin tuulimittarityyppi on kuppianemometri (kuva 1). Käsimittareissa käytetään myös jonkin verran propelityyppistä mittaria. Sen ongelmana on, että se on kokoajan tarkasti kohdistettava tuuleen tarkan mittaustuloksen varmistamiseksi (kuva 2). Viimeaikoina on myös yleistynyt ultraääneen perustuva tuulenmittaus. Näitä 3-piikkisiä tuulimittareita näkee etenkin teiden varsilla tielaitoksen mittauspisteissä. Sen etuna on, ettei siinä ole yhtään liikkuvaa osaa, jotka olisivat alttiina kulumiselle ja lumelle / jäälle. Lisäksi samalla mittalaitteella saadaa suoraan määriteltyä tuulen suunta.

Omatekoinen tuulimittari

Anturi

Tuulimittari on myös mahdollista rakentaa itse. Oma konstruktioni on kuppianemometri. Siinä "kupit" on valmistettu kolmesta soppakauhasta. (kuva 3). Mittaus laitteessa perustuu fototransistori-ledi pariin,(kuva 4) sekä niiden välissä pyörivään haittalevyyn.(kuva 5) Fototransistori antaa tällä mekanismilla yhden pulssin kierrosta kohden. Rakenne on yksinkertainen, ja ainoa mihin on kiinnitettävä huomiota on, että rakenteesta tulee valotiivis, ettei päivänvalo pääse häiritsemään mittausta.

Kuva 3. Soppakauhatuulimittari.
Kuva 4. Mittausyksikkö.
Kuva 5. Mittarin sisällä oleva haittalevy.

Tiedonkeruu

Yksinkertaisimmillaan tietoa tälläiseltä anturilta voidaan kerätä kytkemällä fototransistorin johdot taskulaskimen = merkkiin, ja alustamalla laskin siten että jokaisella näppäimen painalluksella tulokseen lisätään 1. Tällä tavoin saadaan esim. kerättyä hyvä suhteellinen tuulitieto vuoden jokaiselle päivälle.

Itselläni on tarkoitus rakentaa mittalaite mikro-ohjaimeen perustuvaksi, siten että tuulen nopeus näytetään 2 ledinäytöllä, ja lisäksi tuulitieto tallennetaan muistiin myöhempää tarkastelua varten. Tästä lisää sitten kun projekti etenee.

Muita mahdollisia menetelmia tiedon keruuseen on esim. 1 wire väylään liitettävä pulssilaskuri.

Henkilökohtaiset työkalut