Tuulivoimalaitos

Windesol - Tuuli- & aurinkovoima tietosanakirja

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aakkosellinen hakemisto sekä kaikki Windesolin luokat

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

Kaikki Windesolin luokat


Sisällysluettelo

Yleistä

Windesolissa perehdytään lähinnä kotitekoisiin tuulivoimalaitoksiin eli pientuulivoimalaitoksiin.


Pientuulivoimalat ovat teholtaan vähäisiä. Niitä ei tavallisesti kytketä yleisen sähköntuotannon osaksi valtakunnalliseen sähköverkkoon, vaan niitä käytetään omavaraisesti maataloudessa, kesämökeillä tai jopa kotitalouksissakin. Pientuulivoimalaitoksen hankinta tai tekeminen on erityisen kannattavaa, kun kohteen sijainti on liian kaukana valtakunnan sähköverkosta ja sähkön saanti tulisi erittäin kalliiksi.


Faktaa suurista tuulivoimalaitoksista

Tuulivoimalla tuotettu sähkö on vuosi vuodelta tullut halvemmaksi. Tähän kun lisätään sähkön markkinahinnan korotuspaineet, niin voi olla että lähitulevaisuudessa tuulivoimalla tuotettu sähkö on hyvinkin kannattavaa.

Yksi 1 MW tuulivoimalaitos maksaa noin 1,5 M€ ja yleensä sen kestoksi on määritelty 20 vuotta. Tuulivoimalaitos tarvitsee aikaa noin 6 kk tuottaakseen sen määrän energiaa mitä sen valmistamiseen on kulunut. Tuulivoimalaitos maksaa kokonaan itsensä noin 7 vuodessa.

Yhden megawatin tuulivoimalaitos voi tuottaa 20 vuoden aikana jopa 44 GWh (käyttökerroin 0,97 ja nimellistehokerroin 0,2). (1Mwh*0.2*0.97*8760h*20a=34Gwh. Jos Mwh=40eur *34Gwh-> 1.36Meur)

Tuulivoima Suomessa

Suomessa on hyvät edellitykset tuulivoiman tuottoon. Suomessa on paljon länsi ja etelä rannikkoa joissa puhaltaa yli 10 m/s tehollinen keskituuli ja juuri nämä ilmansuunnat ovat parhaimmat tuulen esiintyvyydelle.

Suomen tuulivoimakapasiteetti on 128 MW, 113 tuulivoimalaa (maaliskuu 2008), vuoden 2007 lopussa kapasiteetti oli 110 MW, 107 laitosta. Kemi Ajoksen 5 x 3 MW tuulipuisto on liitetty verkkoon ja Oulunsaloon on pystytetty 2 x 3 MW laitokset.

Kuva:Oulu vihreäsaari.jpg

Kuvassa Oulun Vihreäsaaressa sijaitsee kolmen megawatin tuulivoimalaitos, joka pystytettiin marraskuussa 2004.

Tuulivoimalla tuotettiin sähköä 188 GWh vuonna 2007, mikä vastaa noin 0,2 % Suomen vuotuisesta sähkön kulutuksesta. Suomenlahdella ja Selkämerellä oli keskimääräistä tuulisempaa vuonna 2007, Ahvenanmaalla ja Perämerellä hieman keskimääräistä tyynempää.

Vuonna 2007 rakennetut laitokset: Meri-Pori (1 MW), Dragsfjärdin Högsåra (3 x 2 MW) sekä Lemland Nyhamnin Båtskär (6 x 2.3 MW). Syksyllä pystytetystä Kemi Ajoksen 5 x 3 MW tuulipuistosta vain yksi laitos oli tuotannossa vuoden 2007 puolella ja on otettu mukaan 110 MW kokonaiskapasiteettilukuun. Tuulivoimakapasiteetti vuoden 2006 lopussa oli 86 MW, 96 laitosta.


Tuulivoima-alan yritykset

Suurimmat tuulivoimayritykset maailmanlaajuisesti ovat Vestas, Gamesa, GE Wind, Enercon ja Suzlon (2006).

Maailman suurimpien tuuliturbiinien valmistajat ovat: Enercon Saksa (6 MW), Multibrid Saksa (5 MW) ja REpower Saksa (5 MW). Suurten tuulivoimaloiden (yli 3 MW) kehittyvillä maailmanmarkkinoilla myös suomalaisella WinWinDillä on merkittävä asema, yritys oli vuonna 2005 yli 2,5 MW turbiineissa kolmanneksi suurin valmistaja Vestaksen ja Enerconin jälkeen (2005).

Tuulivoimamarkkinoiden merkittävin markkina-ajuri on viime vuosina ollut syöttötariffi, joka on taannut tuottajille kannattavan sähköhinnan. Syöttötariffi ei ole käytössä Suomessa.

Suomalaisia tuulivoima-alan yrityksiä:

Luokittelu

Tuulivoimalaitokseksi eli tuulivoimalaksi määritetään laitos jolla tuotetaan energiaa jonkin laitteen tai koneen käyttämiseen. Pienet kokonaiskorkeudeltaan alle 2 metriä korkeat tuulimyllyt sekä pihakoristeeksi tarkoitetut myllyt eivät tarvitse minkäänlaisia lupia sillä ne eivät aiheuta häiriötä naapurustolle tai ympäristölle joten niitä ei luokitella tuulivoimaloiksi vaikka niillä tuotettaisiin energiaa koneiden tai laitteiden käyttämiseksi. Tämän kokoisia pieniä myllyjä voidaan käyttää muutaman ledin voimanlähteenä tai paristoakkujen latauksessa.

Henkilökohtaiset työkalut