Weibull

Windesol - Tuuli- & aurinkovoima tietosanakirja

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aakkosellinen hakemisto sekä kaikki Windesolin luokat

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

Kaikki Windesolin luokat


Weibull-käyrä voidaan tehdä tuulen frekvenssi-jakauman perusteella.

Käyrät kuvaavat tuulen esiintyvyyttä ja siitä saatavaa energiaa vuodessa. Weibull-käyrä on aina erilainen eri paikoissa. Meriolosuhteissa Weibull-käyrästö sijoittuu enemmän oikealle ja esimerkiksi Suomen meriolosuhteissa suurin saatava energia sijoittuu noin 11 m/s tuulille.


Kaikkea kuvan osoittamaa energiaa ei voida kuitenkaan saada talteen, koska on olemassa ns. Betzin laki.


Kuva:Pori2007.png


Merioloista huomaa selvästi 2 eri piikkiä tuulen frekvenssissä.

Noin 3m/s kohdassa oleva piikki on paikallinen tuuli-ilmiö. Paikalliset tuulet syntyvät paikallisen ympäristön vaikutuksesta. Esimerkiksi meren lähellä tuulee usein, sillä meressä olevan veden lämpötila vaihtelee maata hitaammin. Tämä aiheuttaa maan ja meren välille lämpötilaeroja, jolloin lämmintä ilmaa nousee toisen alueella enemmän, ja koska paine-erot jälleen pyrkivät tasottumaan, tuulee kylmemmältä alueelta matalapaineiselle alueelle ja tämä tuuli on voimakkaampi rannikolla. Aamulla yleensä tuulee heikosti mereltä ja illalla päinvastoin.


Noin 6-7m/s kohdassa oleva piikki on peräisin koko maapallon tuulijärjestelmästä. Planetaarinen tuulijärjestelmä perustuu pohjimmiltaan siihen, että auringon energiaa tulee päiväntasaajalle huomattavasti napa-alueita enemmän, jolloin päiväntasaajalla ilma on napojen ilmaa lämpimämpää. Koska lämmin ilma nousee, tämä epätasainen lämmönjakaantuminen saa aikaan maapallolla matalapaineisia alueita ja tuulia syntyy, koska paine-erot pyrkivät tasaantumaan.



Lisää aiheesta tuulitilastoja osiosta.


Kuvassa Weibull-käyrä Iisalmen Poskimäestä
Kuvassa tuulen jakauma Kuopiossa vuosilta 2001-2007
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Windesolia laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut